En ole jaksanut kirjoittaa tänne, kun elämä on vienyt mennessään. Ehkä se on hyvä asia, että on muutakin tekemistä kuin kotona istuminen. Olen tapaillut uutta ihastustani tiheästi, ja voin sanoa että olen aika pihkassa. Tosin olen meinannut alkaa skitsoilemaan jo useamman kerran, kun on tullut sellainen olo että kukaan ei välitä musta. Tavallaan sitä kaivaa verta nenästään, kun uskottelee itselleen että jokin tietty kommentti tarkoittaakin oikeasti jotain negatiivista ja että kun tyyppi ei vastaa viestiin heti, niin se on suuttunut tai että ei halua olla yhteyksissä tai jotain. Koko ajan sitä on niinkuin varuillaan, että milloin se sanoo että ei halua enää tavata. Tähän mennessä ei ole vielä sellaista sanonut, ja ollaan nyt tapailtu 4 viikkoa. 

Olen laihtunut pari kiloa, ei ole vaan ollut yhtään ruokahalua. Ehkä tää ihastuminen aiheuttaa mulle niin suurta ahdistusta, että en pysty edes syömään. Oon myös pari kertaa viillellyt, jälleen ahdistuksen takia. Olen myös itkeskellyt ainakin kerran viikossa, milloin mistäkin syystä. Viinaa ei voi vetää ollenkaan, kun tulee heti ahdistava ja masentunut olo. Nytkin vituttaa, kun ihastukseni lähtee kavereidensa kanssa festareille viikonlopuksi ja minä joudun olemaan töissä. Tosin en varmaan olis lähtenyt mukaan vaikka töitä ei oliskaan, ei mulla ole minkäänlaista hinkua festareille rypemään viinassa ja paskassa. Mun herkkä sieluni ei kestä sellaista rääkkiä. Tarvitsen säännöllistä unta, ruokaa ja huolenpitoa. Ehkä joskus joku pitää musta niin paljon että jää mun luo.