Elämässäni ei ole paljoa ihmisiä. Puhelinoperaattorikin nauraa koska käytän puhelinta puhumiseen alle 100 minuuttia kuukaudessa. Olin facebookissa puolitoista vuotta, mutta koska "kavereistani" suurin osa ei koskaan tykännyt tai kommentoinut mitään, poistuin. 

En ole oikein osannut ystävystyä sen jälkeen, kun muutin pois kotoa 10 vuotta sitten. En pidä yhteyttä lapsuuden ystäviin, syystä. Lapsena minulla oli ystäviä, mutta hävisin kilpailun siitä kuka on kenenkin paras kaveri.

Myöhemmin olen yrittänyt ystävystyä useamman kerran, mutta eräskin "kaveri" sanoi ihan suoraan ettei halua olla ystäväni. Sen jälkeen en ole jaksanut enää yrittää päästä mihinkään porukoihin. En varmaankaan siksi ystävysty helpolla, että pidän "pinnallista" jutustelua jotenkin tyhjänpäiväisenä. Olen aina kaivannut syvempää. Sen olen vaan saanut huomata, että ihmiset eivät halua puhua vaikeista aiheista, kuten masennuksesta tai pahasta olosta. Kaverit kaikkoaa kyllä heti jos näytät että menee huonosti. En voi esittää muuta kuin sitä mitä olen. Jos en kelpaa tällaisena ja tässä muodossa, niin se on jonkun muun ongelma, ei minun.