Kaksi ja puoli viikkoa sitten tapaamani ihminen sanoi tänään, että ei halua jatkaa muuta ku kavereina. Olen itsekin ollut sitä mieltä että mulle ei välttämättä olis hyväksi alkaa mihinkään vakavaan, mutta se, että tyyppi ei halua edes "pitää hauskaa" välillä sai mut surulliseksi. Ihan niinku en kelpais enää mihinkään. Että nyt on kokeiltu ja huonoksi havaittu. Ja sitte tätä perinteistä "vika on minussa eikä sinussa" -puhetta...kuka tohon enää uskoo. Vika on aina siinä joka jätetään. Muutenhan sitä ei jätettäis jos siinä ei olis jotain vikaa! Purin hammasta töissä ja kärsin 9 tunnin työpäivän itku silmässä tän takia. Ehkä mä sitten välitin siitä ihmisestä. Vai onko tää vaan jotain itsesääliä? Kyllä se vaan satutti mua. Ei ollenkaan hyvä tän masennuksen kannalta. Kyllä nyt masentaa taas vaihteeksi.