Olen aina viikonloppuisin allapäin. Oon viettänyt tän maaliskuun aika hyvin dokaamatta, mutta eilen tuli sellainen tunne että pakko lähteä ulos. Meikkasin ja olin jo valmiina lähtemään, mutta sitten päätinkin vaan jäädä kotiin ja mennä nukkumaan. Niin myös tapahtui. Heräsin neljän aikaan yöllä, näin 2 painajaista peräkkäin juna- ja auto-onnettomuuksista. En yleensä näe painajaisia. Otin puolikkaan diapamin kun en ollut vielä viideltäkään nukahtanut uudelleen.

Tää lauantaiaamu alkoi sitten kirjaimellisesti aurinkoisesti, mutta jossain vaiheessa liikaa suunnitelmia tehneenä tuli itku. Tekis mieli viillellä, mutta yritän olla ajattelematta asiaa. Kaveri tulee käymään illalla, jää varmaan yöksi. Ehkä reipastun siihen mennessä ja lopetan nää itseen kohdistuvat väkivalta-ajatukset. Haluaisin vahingoittaa itseäni. Herkuttelen ajatuksella. Olen sairas, joo. Siksi olen yksin ja kärsin päivästä toiseen. Masentaa. Pääsispä jo lääkäriin, siihen on taas viikko.